Lauri Markkanen kunnostautui joukkueensa tehokkaimapana koripallon USA:n yliopistosarjassa lauantaina. Markkasen Arizona Wildcats kukisti Washington Huskiesin vieraissa 76-68.
Markkanen pussitti 26 pistettä ja nappasi 13 levypalloa. Hän laittoi 17 pelitilanneyrityksestään yhdeksän sisään.
Pistemäärä on Markkaselle jaetusti toiseksi paras hänen ensimmäisellä kaudellaan USA:n yliopistosarjassa. Levypallomäärä on puolestaan jaetusti paras.
Markkanen saalisti edellisessä ottelussa torstaina 19 pistettä ja 11 levypalloa. Sitä ennen hänellä oli vaikeampi jakso, jonka aikana neljä ottelua tuottivat yhteensä vain 26 pistettä.
Neljä kolmosta upottanut Allonzo Trier teki Arizonalle 21 pistettä. Chance Comanche heitti 13 pistettä. Wildcatsin avausviisikosta puuttuivat loukkaantuneet Dusan Ristic ja Kadeem Allen.
Voitto oli Arizonalle neljäs peräkkäinen. Wildcats on hävinnyt 28 ottelustaan kolme. Konferenssipeleissä tappioita on 15 kamppailusta vain yksi.

































