Stora Enso on Lahdessa vuonna 2017 järjestettävien pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisojen pääyhteistyökumppani. Stora Enso ja Lahti2017 haluavat yhdessä näyttää tietä ympäristön kannalta kestävässä tapahtumajärjestämisessä.

– On hienoa päästä tekemään Stora Enson kanssa työtä sen eteen, että kisoista tulee onnistunut, kestävällä tavalla toteutettu kansainvälinen tapahtuma. Tavoitteena on yhdessä varmistaa, että kokemus on upea kaikille osallistujille, niin urheilijoille kuin katsojille, sanoo MM-kisojen pääsihteeri Janne Leskinen.

– Stora Enso on ollut meille erinomainen yhteistyökumppani, ja nyt yhteistyömme syvenee entisestään, toteaa Euroopan yleisradioliitto EBU:ssa talviurheilulajeista vastaava Ingolfur Hannesson. EBU:lla on Lahti2017-kisojen media- ja markkinointioikeudet.

– Stora Enso on ennenkin tukenut pohjoismaisia lajeja. Vuonna 2014 se sponsoroi maastohiihdon maailmancupia ja 2015 Falunin MM-kisoja. Hienoa, että yhtiö on nyt päättänyt ryhtyä Lahdessa vuonna 2017 järjestettävien MM-kisojen kumppaniksi, toteaa Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n markkinointipäällikkö Marcel Looze.

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)