Lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Raision Loimu on solminut päävalmentajasopimuksen komean pelaajauransa tähän kevääseen päättäneen Kasper Vuorisen, 34, kanssa.

Kahtena edellisenä kautena Loimua valmentanut Christophe Achten solmi viikko sitten kahden vuoden sopimuksen Saksan Bundesliigaan.

Viime kaudella valmennuksessa Achtenin oikeana kätenä toiminut tilastovalmentaja Ari-Heikki Kulmala jatkaa Loimussa myös Vuorisen valmennustiimissä.

Vuorinen oli vielä päättyneellä kaudella toinen Loimun passareista, mutta hän on panostanut jo uransa aikana paljon myös valmennusuran valmisteluun.

Mies valittiin helmikuussa naisten maajoukkueen valmennustiimiin päävalmentaja Tapio Kangasniemen apuvalmentajaksi. Tällöin ei vielä ollut varmuutta oman pelaajauran jatkumisesta syksyllä, mutta päätös kypsyi kevään edetessä.

– Mestaruusliigasta lopetti tänä keväänä monta pitkäaikaista pelaajaa, myös meidän Loimu-legenda Super-Ossi, joten kausi oli jollain tavalla yhden aikakauden päätös. Omalta kohdalta jonkinlainen siirtymä oli jo käynnissä naisten maajoukkueen apuvalmentajapestin myötä ja ylipäätään omien opintojen osalta jo pitkään. Olen valmistautunut valmentamiseen pelaamisen ohella jo ainakin vuosikymmenen ja käynyt hakemassa oppia monesta paikasta, Vuorinen kommentoi seuran tiedotteessa.

– Huomasin kauden jälkeen lomalla, että välillä tiedostamatta löysin itseni ajattelemasta valmennusasioita enemmän kuin pelaamisasioita – tuo oli yksi merkki siitä, että ehkä alitajuisesti haluaisin jo valmentaa. Lisäksi monina viimeisinä pelaamiskausina laitoin merkille asioita, joita kenties voisi tehdä paremmin.

Lähde: Loimun tiedote

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)