Jukka Keskisalo pääsee Lontoossa viimein juoksemaan olympiatasolla 3000 metrin esteissä. Ateenasta 2004 hän jäi sivuun loukkaantumisen takia ja Pekingissä 2008 hän kompuroi viimeistelyharjoituksissa esteeseen sillä seurauksella, ettei kyennyt kilpailemaan.
Keskisalo, jos kuka tietää, miltä kisoista poisjäänti viime hetkillä tuntuu. Helsingin EM-kisatkin jäivät häneltä kesäkuussa väliin sairastumisen takia.
– Kyllä se tietysti vei aikaa. Ei kyllä ollut ensimmäinen pettymys. Näitä on tullut ja niitä osaa käsitellä.Urheilua se vaan on ja maailmassa tapahtuu paljon pahempiakin asioita, kuin että jää yhdet kisat väliin. Muttakovaa tuli treenattua ja voitte varmaan kuvitella, että harmittaa, Keskisalo kertoi Sport Contentille.
Pekingin pettymystä Keskisalo kuvaili ”multihuipentumaksi”. Sellaisen kokemuksen jälkeen osaa hänen mukaansa asennoitua urheilussa mihin tahansa.
Keskisalon tavoitteena Lontoossa on finaalipaikka. Hän uskoo tavoitteen olevan toteutettavissa, vaikka se vaatiikin kauden parasta suoritusta. Estefinaalin suosikeista ei hänen mukaansa ole epäselvyyttä.
– Ezekiel Kemboi on varmaan suurin suosikki viime vuoden perusteella (Daegun MM-kultamitalisti 2011). On siellä tietysti kaikki muutkin kenialaiset.Valkoihoisista Ranskan Mahiedine Mekissi on viime kisojen mitalisti ja kenialaisten suurin haastaja, Keskisalo arvioi.

































