Houston Baptistin Heidi Byrd loisti kentällä koripallon USA:n yliopistosarjassa. Marianne Kalin auttoi puolestaan Hofstraa monipuolisesti suomalaispaleejien joukkueiden napatessa vuoden avausvoitot NCAA:ssa.
Heidi Byrd liekehti Houston Baptistin paidassa kun yliopistojoukkue nousi selkeään 61–51 (20–25) -voittoon Sam Houston Statesta. Byrd tuhosi ottelun viimeisellä neljänneksellä vastustajan toiveet voitosta säkittämällä kaksi heittoa kolmen pisteen kaaren takaa.
Byrd upotti yhteensä 13 pistettä, raapi kuusi levypalloa ja jakoi kaksi syöttöä. Lisäksi hän puolusti terävästi blokkaamalla vastustajan heittoyrityksen kolmesti ja riistämällä pallon kertaalleen. Voitolla Houston Baptist katkaisi kolmen tappion putken.
Hofstran Marianne Kalin osallistui neljään tilastokategoriaan New Yorkin joukkueen kaataessa Northeasternin yliopiston jatkoajan jälkeen hiuksenhienolla erolla lukemin 53–51 (21–25). Kalin iski 23 minuutin peliajalla kaksi pistettä ja naarasi kolme levypalloa. Puolustuksessä hän auttoi joukkuettaan kahdella blokilla ja yhdellä riistolla. Hofstran Sandra Karsten pelasi ottelussa 14 minuuttia ja syötti yhden koriin johtaneen heiton.
Old Dominionin Annika Holopainen tykitti viisi pistettä ja raapi yhden levypallon 12 minuutissa yliopistojoukkueen kaatuessa sunnuntaina North Texasin yliopistolle 55–65 (33–27).
Anniina Äijänen työskenteli 11 minuuttia Xavierin kaatuessa St. Johnsin yliopistolle lukemin 48–65 (25–38). Äijänen tilastoi neljä pistettä, yhden levypallon ja yhden torjunnan.
Toledon paidassa uurastava Sara Rokkanen osallistui keskiviikkona yliopistojoukkueen voittoon Eastern Michiganista. Rokkanen iski neljä pistettä, nappasi yhden levypallon ja riisti pallon kertaalleen 11 minuutin peliajalla Toledon 66–49 (31–23) -voitossa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote

































