Vuodet eivät ole veljiä keskenään -sanonta kävi taas toteen keskiviikkona, kun lyöntipelin SM-kilpailut käynnistyivät Pickala Golfissa. Viime vuonna SM-kilpailuissa pelaajat hikoilivat yli 30 asteen helteessä, mutta tänään oli varsinkin aamupäivällä enemmän käyttöä kumiveneelle kuin aurinkorasvalle.

Pickala Golfia edustava Juuso Kahlos ja Kymen Golfin Elias Haavisto vastasivat avauspäivän parhaista tuloksista. Aamun toisessa ryhmässä pelanneen Haaviston tulos -6 oli pitkään kärkitulos, mutta iltapäivällä oman kierroksensa pelannut Kahlos kiri lopulta Haaviston rinnalle.

Kahloksen kierrostulos rakentui hienosti toimineen kenttäpelin ja onnistuneen puttaamisen varaan.

– Oli hyvä kierros, 18 griiniosumaa. Ei aina ollut parhaita lähestymislyöntejä, mutta ne olivat tarpeeksi hyviä. Pisin par-putti oli tänään metrinen, muuten ne olivat sellaisia tap-inejä, Kahlos ruoti peliesitystään.

Tutulla kentällä pelaaminen tuo aina tiettyä rauhallisuutta tekemiseen, ja siitä edusta Kahlos pääsi keskiviikkona nauttimaan. Park-kentällä lukemattomia kierroksia kiertäneelle Kahlokselle kenttä ei juuri yllätyksiä tarjoa.

– Tietää ne paikat, joita välttää, ja sitten nekin paikat, joissa voi lyödä todella vinoon, eikä haittaa ollenkaan. Ja griineistä tietää kaikki kallistukset. Kyllä siitä iso etu oli, Kahlos myönsi suoraan.

Rajun sadekuuron takia peli oli keskeytettynä aamupäivällä noin 50 minuuttia, kun monet griineistä muuttuivat pelikelvottomiksi rankkasateessa. Haavistolle ja hänen kanssaan pelanneelle Sami Santalalle (-2) kävi hyvä tuuri, sillä he olivat keskeytyksen aikoihin juuri klubin läheisyydessä.

– Oli se mukavampi tuossa terassilla olla sateensuojassa kuin kentällä sateenvarjon alla, Haavisto nauroi.Miesten sarjassa kolmantena ensimmäisen kierroksen jälkeen on Juho Kurikka (-3).

Naisten kilpailuun lähti muutamien sairastumisten takia lopulta 22 pelaajaa. Heistä vähimmillä lyönneillä kierroksestaan selvisi Ella Mäki-Tanila, jonka kierrostulos oli 69 (-3) lyöntiä. Salo Golfin pelaajan pelivire oli kuumimmillaan kierroksen jälkipuoliskolla, kun hän teki kuuden parin kaveriksi kolme birdieä.

Naisten kilpailussa alle par-tuloksen avauskierroksen kiersivät myös Elina Saksa (-2) sekä Oona Kuronen ja Camilla Järvelä (-1).

Kilpailun toinen päivä käynnistyy torstaina kello 8.00.

Lähde: Golfliiton tiedote