Jalkapallon Futsal-Liigassa nähdään tänään tänään keskiviikkona Jyväskylän derby, kun KaDy kohtaa Riemun.
KaDy on aloittanut kauden vakuuttavasti voittamalla ToPV:n vieraissa 1–5 ja Sievin kotonaan 4–1. KaDyn tehoista on vastannut enimmäkseen kolmikko Tero Intala – Lassi Lintula – Jukka Kytölä. Myös Mikko Kytölä ja maalivahti Niila-Ville Laitinen ovat olleet suuressa vastuussa kahdella ensimmäisellä kierroksella. Jere Intala kaatui viime ottelussa harmillisesti käsivartensa päälle, joutui leikkaukseen ja on lasaretin puolella vielä kauan, joten KaDyn kokoonpano ohenee hieman.
Kotijoukkueena on tällä kertaa Riemu, joka on niin ikään voittanut kaksi viimeisintä otteluaan: JoSePa kaatui vieraissa jatkoajalla 1–2, Jyväskylän Monnarilla Riemu voitti sunnuntaina SoVon monien yllätykseksi maalein 3–2.
Viime kaudella KaDy voitti molemmat derbyt: jäähallissa pelatussa kauden avausottelussa KaDy oli selvästi parempi maalein 5–0, mutta Monnarilla tammikuussa päädyttiin jatkoajankin jälkeen futsalissa perin harvinaiseen 0–0-tulokseen. KaDy vei voittomaalikilpailun puhtaasti 2–0. Riemun edellinen maali KaDya vastaan on tullut helmikuussa 2018 Dynamon ensimmäisellä mestaruuskaudella, jolloin KaDy voitti derbyt selkeästi maalein 1–10 ja 4–1.
Vasko Vujovicin vasen käsi, useita derbyjä pelaajana kokenut valmentaja Jesse Kalliokoski on luottavainen ottelun alla:
– Riemu on ollut positiivinen yllätys tänä syksynä: he ovat energisempiä ja valmiimpia kuin viime vuonna. Heillä on eväät taistella vakavasti playoff-paikasta keväämmällä. Olen kuitenkin luottavaisin mielin tänään; olemme pari pykälää valmiimpia kuin paikallisvastustaja, ja toivomme että se näkyy myös kentällä tänä iltana.
Lähde: Tiedote
Kuva: Bubi Tuomala































