Koripalloliiga NBA:n Itäisen konferenssin kärkikastiin kuuluvat Toronto Raptors ja Boston Celtics ottivat mittaa toisistaan perjantaina. Toronto kukisti Bostonin kotonaan 107-97.

Boston johti viimeisellä neljänneksellä parhaimmillaan kahdeksan pisteen turvin ja vielä neljä minuuttia ennen loppua 91-88. Toronto laittoi sitten pystyyn 9-1 -pätkän eikä Celtics enää toipunut.

Parketin hahmoksi nousi Toronton DeMar DeRozan. Tähtitakamies pussitti uransa ennätyslukeman 43 pistettä. DeRozanin takakentän vakiokumppani Kyle Lowry oli sivussa Raptorsin kokoonpanosta rannevamman takia.

Toronton tuoreet laiturihankinnat olivat hyvässä vireessä Raptors-debyyteissään. Avausviisikkoon kuulunut Serge Ibaka saalisti 15 pistettä ja seitsemän levypalloa. Penkiltä aloittaneen P.J. Tuckerin vastaavat lukemat olivat 9 ja 10.

– Me vain pelasimme. Emme olleet harjoitelleet vielä kaikkien kanssa eivätkä kaikki tienneet vielä pelikuvioita. Ajattelimme vain, että kun saamme pysäytyksen puolustuspäässä, niin pelataan vain. Kaikki tietävät miten koripalloa pelataan. Me pidimme homman yksinkertaisena, DeRozan sanoi Toronton verkkosivuilla.

Bostonin ahneimpana kunnostautui 20 pistettä pussittanut Isaiah Thomas. Marcus Smart ja Jae Crowder heittivät 19 pistettä mieheen.

Boston (37 voittoa – 21 tappiota) jatkaa idän kakkospaikalla. Toronto (34-24) on neljäntenä.

NBA, perjantain tulokset (24.02.2017):

Philadelphia – Washington120-112
Indiana – Memphis102-92
Toronto – Boston107-97
Chicago – Phoenix128-121 (ja)
Milwaukee – Utah95-109
Oklahoma City – LA Lakers110-93
Minnesota – Dallas97-84
Atlanta – Miami90-108
Denver – Brooklyn129-109
LA Clippers – San Antonio97-105

https://twitter.com/NBA/status/835342643970392068

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)