Koripalloliiga NBA:n mestaruutta puolustava Cleveland Cavaliers kärsi kauden seitsemännen kotitappionsa maanantaina. Miami Heat kukisti Clevelandin 106-98.

Miami oli kukistanut Clevelandin myös kotonaan viime lauantaina. Tuossa ottelussa Cavaliers pelasi tosin ilman supertähti LeBron Jamesia ja pelintekijä Kyrie Irvingia.

Nyt kaksikko oli kehissä ja kovassa iskusssa, mutta se ei riittänyt voittoon. Irving heitti 32 pistettä. James saalisti 30 pistettä ja 17 levypalloa.

Miami johti maanantaina viimeisen neljänneksen alkumetreillä 20 pisteen turvin. Cleveland nousi lopussa jo viiden pisteen päähän lukemissa 103-98, mutta Jamesin kolmonen ei uponnut kirin päätteeksi. Dion Waiters osui puolestaan kaaren takaa ja sinetöi Heatin voiton.

Clevelandin tuoreimmalla hankinnalla, sentteri Andrew Bogutilla oli todella epäonninen Cavaliers-debyytti. Australialaisen vasen jalka murtui ennen kuin hän oli pelannut edes yhtä minuuttia täyteen.

– Se oli todella lannistavaa. Olimme kaikki innoissamme hankinnasta ja siitä, että hän saisi muutaman ottelun vyölleen ennen pudotuspelejä. Tämä oli rankkaa, tietenkin ennen kaikkea hänelle ja myös joukkueellemme, James valitteli Bogutin kohtaloa Cavaliersin verkkosivuilla.

Kesän 2005 NBA-draftissa numerolla yksi varattu Bogut edusti tällä kaudella Dallas Mavericksia ennen kuin osapuolet päättivät lähteä eri teille. Bogut voitti NBA:n mestaruuden Golden State Warriorsin paidassa 2015.

Viisi kolmosta upottanut Waiters oli 29 pisteellään Miamin ahnein. Myös viisi kertaa kaaren takaa osunut Wayne Ellington heitti 18 pistettä.

Miamin pelintekijä Goran Dragic pussitti 21 pistettä. Hassan Whiteside saalisti 13 pistettä ja 11 levypalloa.

Cleveland (42 voittoa – 20 tappiota) jatkaa Itäisen konferenssin kärkipaikalla. Miami (30-34) on juuri idän playoff-viivan alapuolella yhdeksäntenä.

NBA, maanantain tulokset (06.03.2017):

Philadelphia – Milwaukee98-112
Orlando – New York105-113
Cleveland – Miami98-106
Atlanta – Golden State111-119
Detroit – Chicago109-95
Memphis – Brooklyn109-122
Minnesota – Portlandsiirretty
Charlotte – Indiana100-88
San Antonio – Houston112-110
Denver – Sacramento108-96
Utah – New Orleans88-83
LA Clippers – Boston116-102

https://twitter.com/Timberwolves/status/838933882397392896

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)