Boston Celtics jatkoi vahvaa menoaan koripalloliiga NBA:ssa sunnuntaina. Kotiparketillaan pelannut Boston kukisti Los Angeles Clippersin 107-102 ja venytti voittoputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi.

Clippers nousi lopun 10-2 -pätkällään neljän pisteen päähän vajaa minuutti ennen loppua. Boston pääsi kuitenkin sinetöimään voittonsa vapaaheittoviivalta.

Ottelun viimeisen korin teki Clippersin Paul Pierce. Vuodet 1998-2013 Celticsia edustanut laitahyökkääjälegenda esiintyi viimeisen kerran vanhassa kotihallissaan. 39-vuotias Pierce lopettaa uransa tämän kauden jälkeen.

– Olen iloinen, että sain päätettyä tämän näin, viimeisen otteluni Gardenissa. Voinpahan ainakin sanoa, että laitoin vielä yhden viimeisen korin sisään, Pierce kertoi Celticsin verkkosivuilla.

Pierce voitti NBA-mestaruuden Celticsin paidassa 2008. Hänet valittiin tuolloin NBA-finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

– En saa sellaista rakkautta jokaisessa hallissa kuten Kobe (Bryant) sai jäähyväiskiertueellaan, joten nämä olivat tavallaan viimeiset jäähyväiseni. Ei vain Celticsille, vaan myös NBA:lle, Pierce jatkoi.

Isaiah Thomas heitti Bostonille 28 pistettä. Sentteri Al Horford saalisti 13 pistettä ja 15 levypalloa.

Clippersin Blake Griffin ja Jamal Crawford heittivät 23 pistettä mieheen. Sentteri DeAndre Jordan kahmi kouriinsa 16 levypalloa.

Pierce teki ainoat pisteensä lopun kolmosella. Clippersin riveistä puuttui edelleen tähtipelintekijä Chris Paul.

Clippersin suunta on alaspäin. Sunnuntain tappio oli elokuvakaupungin pojille toinen peräkkäinen ja kuudes viimeisessä kahdeksassa ottelussa.

Boston (33 voittoa – 18 tappiota) porskuttaa Itäisessä konferenssissa kakkosena. Clippers (31-20) on lännen puolella viidentenä.

Isaiah Thomas (29,9 per ottelu) on NBA:n pistetilastossa kakkosena. Kärkipaikkaa hallussaan pitävä Oklahoma City Thunderin Russell Westbrook (31,0) hurjasteli sunnuntaina 42 pistettä, kun joukkue löi Portland Trail Blazersin kotonaan 105-99.

NBA, sunnuntain tulokset (05.02.2017):

Brooklyn – Toronto95-103
Boston – LA Clippers107-102
Oklahoma City – Portland105-99

https://twitter.com/NBA/status/828374946279731200

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)