Ari-Pekka Liukkonen saavutti miesten 100 metrin vapaauinneissa kultaa Espoon Leppävaarassa käytävissä SM-kisoissa.
Liukkonen huuhtoi kiiltävintä ajalla 50,14. Hän pitää myös kyseisen lajin SE:tä omissa nimissään vuodelta 2016. Hopealle sijoittui TaTU:n Anton Herrala (50,72) kannoillaan SWIM:n Teemu Vuorela (50,83).Liukkonen ui aiemmin aamujaksossa sekä 50 metriä rintaa ja 100 metriä vapaauintia.
– Rintauinti ei ole kulkenut ollenkaan näissä kisoissa, selän kanssa on ollut pidemmän aikaa haasteita. Piti miettiä, että mitä lähtee uimaan ja ajatus oli joko jättää ilta kokonaan väliin, tai uida vain jompikumpi laji. Päädyin sitten vapariin, kun siinä on ehkä enemmän saavutettavaa tällä hetkellä, Liukkonen kertoo.
– Yksi tavoite oli, että saisi MM-kisojen B-rajan ylitettyä, siinä on viimeinen paikka joukkueeseen valituille uimareille vielä ottaa sivulajeja. 50,51 oli raja, niin saa sinne ilmoittaa sen satasen vaparin lisäksi vielä kisoihin. Parasta vauhtia yli kahteen vuoteen, positiivinen tulos, Liukkonen jatkaa.
Liukkosen katseet siintävät samalla jo MM-kisoissa.
– Nyt kohti viikonloppua, 50 metriä perhosta uin ainakin lauantaina aamulla, täytyy katsoa miten illan suhteen teen. Sitten olisi se 50 metriä vaparia sunnuntaina, että se on kuitenkin näitten kisojen päämatka ja viimeinen valmistautuminen ennen MM-kisoja.
Uimari kertoo, että nyt on kuukausi aikaa MM-kisojen 50 metrin vapaauintiin ja viikon päästä onkin jo lähtö kohti Aasiassa järjestettävää viimeistelyleiriä.
– Thaimaan kautta Koreaan ja siellä ensi kuun lopulla sitten kisataan.
Liukkonen haaveilee myös alittavansa Tokion olympiarajan, johon hänellä on kirittävää kuusi sadasosasekuntia.
– Jos sattuu hyvin myötätuuli ja olosuhteet kohdilleen ja uinti luistaa, niin ei ole mikään mahdottomuus, että jo sunnuntaina (Tokion) rajat paukkuisivat. Mutta vielä tässä on vuosi aikaa sen suhteen. Parempi toki, mitä aiemmin sen saisi alitettua.
Naisten 100 metrin rintauinnin kärkitaistelussa nähtiin Ida Hulkko, Laura Lahtinen ja Silja Känsäkoski. Kisan voitti torstain 50 metrin tapaan Ida Hulkko, kauhoen ajan 1,08,51.
Yhdysvalloista saapunut Silja Känsäkoski haastoi MM-kisoihin lähtevän Hulkon ja kolmanneksi jääneen Laura Lahtisen (1,09,36) tullen toiseksi ajalla 1,09,08.
Miesten rintauinnissa 50 metrin matkalla kolme parasta olivat Sami Aaltomaa Oulun Uinnista (27,99), Miikka Ruohoniemi Swimming Jyväskylästä (28,56) ja Andrei Tuomola HSS (28,80). Aaltomaa jäi SE-ajasta vain kuusi sekunnin kymmenystä.
Miesten illan kuumassa erässä vapaauinnin 800 metrillä uitiin HSS:n Lassi Halmi kärjessä aikaan 8.29,11 kannoillaan HSS:n Aleksi Koprinen (8.30,71) ja Taneli Lantta (Simmis Wanda, 8.32,96).































