KTP:n kasvatti Anissa Pounds iski kauden parhaan pistesaaliinsa kuluvan viikon ottelussa koripallon Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n II-divisioonassa. 1-divisioonassa Heidi Byrdin Houston Baptist katkaisi tappioputkensa.
Anissa Pounds loisti joukkueensa parhaana NCAA:n 2-divisioonassa perjantain vastaisena yönä. Poundsin Arkansas Tech iski vastustajansa Ouachita Baptistin kumoon lukemin 89–66 (46–33).
Pounds viimeisteli ilmiömäiset 24 pistettä. Hän laitti 11 kolmosyrityksestään sisään peräti seitsemän. Lisäksi KTP:n kasvatti raapi kolme levypalloa, jakoi kolme syöttöä ja riisti pallon kolmesti. Pistepotti on Poundsin kauden paras.
Heidi Byrdin Houston Baptist palasi voittojen tielle, kun yliopistojoukkue nousi 68–51 (23–27) -voittoon Incarnate Wordin yliopistosta. Byrd pelaa Houstonissa isoja minuutteja. Hän urakoi voitossa 34 minuuttia nakuttaen 13 pistettä, kauhoen neljä levypalloa ja jakaen viisi syöttöä.
Annika Holopainen osallistui lauantaina vieraskentällä Louisiana Techin kaatoon. Old Dominion uurasti niukan 69–64 (33–31) -voiton, jossa Holopaisen osuus oli viisi pistettä, yksi levypallo sekä pallonriisto. Hän pelasi 16 minuuttia.
Positiivista tulokaskautta huhkiva Sara Rokkanen pelasi 22 minuuttia Toledon kaatuessa Northern Illinoisin yliopiston käsittelyssä 73–77 (33–40). Rokkanen tilastoi kolme pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä sekä kaksi pallonriistoa.
Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin Hofstra kaatoi vieraskentällä Towsonin yliopiston lukemin 71–60 (22–27). Kalin urakoi 13 minuutissa kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja yhden riiston. Karsten jäi ottelussa pisteittä, mutta auttoi puolustusta yhdellä levypallolla ja pallonriistolla yhdeksässä minuutissa.
Anniina Äijäsen Xavier matkusti perjantaina Olivia Moskarin Marquetten vieraaksi. Marquette kasvatti Xavierin tappiosaraketta lopulta ottamalla 85–61 (36–33) -kotivoiton. Moskari ei päässyt ottelussa kentälle, mutta Äijänen huhki 21 minuuttia tilastoiden kuusi pistettä, neljä levypalloa ja yhden syötön.
Lähde: Koripalloliiton tiedote

































