
Miesten 100 metrillä Suomen ennätys rikottiin reilu viikko sitten, kun Samuli Samuelsson kellotti Kuortaneella SE-ajan 10,12. Sen sijaan naisten 100 metrin Suomen ennätys täyttää tänä kesänä 40 vuotta.
Helinä Marjamaa juoksi yhä voimassa olevan SE-ajan 11,13 Lahdessa 19. heinäkuuta 1983. Marjamaa tekeekin selväksi, ettei haluaisi olla enää Suomen ennätyksen haltija.
– Ennätykset on tehty rikottaviksi. 40 vuotta olisi todellakin sopiva aika rikkoa se. Kyllä sen mielellään luovuttaa, hän sanoi.
Suomen kaikkien aikojen tilastossa toisena on satasella edes mennyt 1970-luvun tähtijuoksija Mona-Lisa Pursiainen, jonka ennätys on 11,19 vuodelta 1973. Sisko Hanhijoki juoksi 1991 ajan 11,24. Sanna Kyllönen (1997) ja Hanna-Maari Latvala (2014) ovat yltäneet aikaan 11,30.
Nykyisistä aktiivijuoksijoista Lotta Kemppinen juoksi satasen ennätyksensä 11,33 vuonna 2021. Marjamaa pitää mahdollisena, että Kemppinen voisi juosta Suomen ennätyksen.
– Toivotaan. Pitää pysyä terveenä ja pitää sopivasti treenata. Se on ehdoton edellytys pikajuoksijalle, jos haluaa ennätyksiä juosta. Toivon, että Lotta onnistuisi.
Marjamaa pitää Suomen viime vuosien kehitystä pikajuoksussa lupaavana. Hän pitää realistisena että menettäisi 100 metrin ennätyksensä jo lähiaikoina.
Marjamaa lopetti aktiiviuransa 1980-luvulla, mutta seuraa yleisurheilua yhä erittäin aktiivisesti.
– Kyllä Kalevan Kisoihin lähden. Olen kolme päivää siellä paikan päällä. Ja juuri katsoin noita EM-joukkuekisoja. Aina, kun on mahdollista, niin katson kyllä.
Kun Marjamaa juoksi SE-aikansa 1983, oli 100 metrin miesten SE-aika silloin 10,43. Antti Rajamäki oli juossut sen 1978.
40 vuodessa 100 metrin miesten Suomen ennätys on parantunut 31 sadasosalla, mutta naisten 100 metrin Suomen ennätys ei ollenkaan.
Haastattelu: Otto Palojärvi
Lue myös:Helinä Marjamaa juoksi dramaattisessa satasen MM-finaalissa kuudenneksi