Mercedeksen F1-kuski Valtteri Bottas on kommentoinut Kimi Räikkösen uraa Hollannin GP-viikonloppua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.
– Hänellä on ollut vaikuttava ja pitkä ura F1-sarjassa. Yksi pisimmistä ellei pisin.
– Hän teki ilman muuta minuun vaikutuksen nuorena. Seurasin häntä tarkkaan, kun hän aloitti F1-sarjassa. Seurasin häntä, kun hän voitti maailmanmestaruuden.
Bottas muistutti, että Räikköstä arvostetaan valtavasti Suomessa. Hän kehui myös Räikköstä kilpakumppanina radalla.
– Hän on tietenkin suuri tähti Suomessa, eräänlainen legenda. Oli aina hienoa katsoa häntä. On ollut myös ilo kilpailla hänen kanssaan.
– Hän on yksi niistä kuskeista, joita vastaan uskaltaa ajaa rengas rengasta vastaan. Hän kunnioittaa aina kilpakumppaneitaan. Pidän itsekin samanlaisesta ajamisesta.
Räikkönen kertoi keskiviikkona päättävänsä F1-uransa tähän kauteen.
Lähde: GPfans
































