Ford-kuski Mikko Hirvonen on joutunut keskeyttämään Italian rallin perjantaina. Miehen auto paloi poroksi siirtymätaipaleella.
WRC:n ralliradion mukaan Mikko Hirvonen ajoi autonsa tien sivuun Sardinian rallin pätkien kolmen ja neljän välisellä siirtymätaipaleella perjantaina päivällä ja pyysi radioitse palokuntaa paikalle.
Hieman myöhemmin radio sai tiedon, että Hirvosen auto oli jo täysin ilmiliekeissä ja auto ehti palaa täysin poroksi ennen kuin palokunta ehti edes paikalle. Hirvonen sekä kartturinsa Jarmo Lehtinen ovat kuitenkin tietojen mukaan täysin ok ja talli ehtikin julkaisemaan lyhyen julkilausuman tapauksesta.
– Hirvonen pysähtyi normaalisti vaihtamaan renkaitaan kun miehet huomasivat lieskojen iskevän moottoritilasta. Auto paloi tämän jälkeen nopeasti joten mitään ei ollut tehtävissä. Kuljettajat ovat kuitenkin ok, auto ei ole ok, tallin tiedotteessa kerrottiin.
Rallin neljännen pätkän aloitus siirtyy onnettomuuden takia sillä osa autoista on edelleen jumissa Hirvosen auton takana palokunnan vallattua tien pätkän.































