Mikko Hirvonen on odotetusti ilmoittanut, ettei jatka rallin MM-sarjassa tämän kauden jälkeen. Hirvonen ehti ajaa MM-sarjassa 13 vuoden ajan. Hän on voittanut 15 osakilpailua ja sijoittunut neljä kertaa MM-pisteissä toiseksi.
Nyt Hirvonen kertaa hienoa uraansa:
Vain yksi ralli…
– Tämä on todella vaikea. On ollut niin monia loistavia ralleja ja huikeita taisteluja! Voin rehellisesti sanoa, että rakastan niitä kaikkia. En millään pysty valitsemaan vain yhtä, mutta muutamat ovat olleet erityisen merkittäviä. Meidän ensimmäinen MM-rallin voitto Australiassa vuonna 2006 oli hieno hetki. Myös voitto Walesin rallissa 2007 tuntui mahtavalle. Muistan, kun olin palkintokorokkeella yhdessä Marcus Grönholmin ja Sebastien Loebin kanssa. Se tuntui upealle. Ja yksi top-kolme ralleistani ja lähimpänä sydäntäni on Suomen MM-rallin voitto vuonna 2009. Kotirallin voitto perheen ja ystävien kannustaessa. Se on ainutlaatuinen muisto.
Vain yksi taistelu…
– Voin sanoa, että moni taistelu, jotka kävin yhden ja saman kuljettajan kanssa eli Sébastien Loebin. Ne olivat mahtavimpia taisteluja ja niistä pidin eniten. Eikä ollut väliä hävisinkö vai voitinko. Se oli fantastista. Seb oli vastustaja ja tallikaveri, jota kunnioitin ja kunnioitan yhä. Uskon tunteen olleen molemminpuolinen.
Vain yksi ralliauto…
– Tähän sanoisin, että Ford Focus. Se on auto, jolla ajoin suurimman osan urastani ja jolla ajoin parhaat-saavutukseni.
Vain yksi vuosi…
– Taas samat sanat, en pysty valitsemaan vain yhtä. Jotkut olivat loistavia, toiset olivat vaikeita, mutta se on osa tätä lajia. Rakastan jokaista vuotta, eikä minulla ole mitään syytä katua tai valittaa 13 vuoden aikaa, jonka koin intohimolla, nauttien ja onnellisena.
yksi sana Jarmosta… (kartanlukija Lehtinen)
– ”Äijä”, on se äijä. On ollut etuoikeus työskennellä Jarmon kanssa. Mikään näistä saavutuksista ei olisi tapahtunut ilman häntä. Tapasimme ensimmäisen kerran Helsingin lentokentällä vuonna 2001, kun lähdimme yhdessä Italiaan ajamaan ensimmäistä kertaa yhdessä rallia. Siitä alkoi ystävyytemme. Näiden 13 vuoden aikana olemme kokeneet kaikki voitot, tappiot, ilot ja surut sekä seikkailut yhdessä. Tiedän myös, että kaikki ei ole vielä ohi. Tulemme jatkossa jakamaan monia kokemuksia, koska vielä on muutamia tyhjiä sivuja kirjoitettavana meidän nuottikirjaamme!

































