
Max Verstappen ajoi historiallisen F1-kauden voittaen kolmannen peräkkäisen maailmanmestaruutensa. Verstappen olisi voinut jättää lähes puolet kisoista ajamatta ja silti juhlia kruunua.
Verstappen voitti kauden 22 osakilpailusta peräti 19. Lisäksi hän ajoi kahdesti toiseksi ja kerran viidenneksi.
Verstappen rikkoi kauden aikana lukuisia ennätyksiä ja keräsi tuplasti enemmän pisteitä kuin lähimmät uhkaajat. Verstappen oli niin ylivoimainen, että olisi voinut aloittaa lomansa jo heinäkuussa ja silti juhlia mestaruutta.
Verstappen oli kerännyt kauden 12. osakilpailuun mennessä enemmän pisteitä kuin kukaan toinen kuski saavutti kauden aikana. Verstappen olisi voinut päättää kautensa 10 osakilpailua ennen päätöstä, jos sen jälkeisten kisojen tuloksista otetaan pois Verstappenin sijoitus ja parannetaan muiden pykälällä.
Silloin Verstappen olisi kerännyt kauden aikana yhdeksän voittoa vähemmän. Niistä kisoista Lando Norris olisi voittanut kolme, Charles Leclerc kaksi ja yhden kisan olisivat saaneet nimiinsä Lewis Hamilton, Fernando Alonso, Oscar Piastri ja Sergio Perez.
Verstappenin pahin uhkaaja MM-sarjassa, Sergio Perez, olisi Verstappenin poisjäännin myötä saanut yhden pisteen nopeimmasta kierroksesta, kaksi pistettä sprinttikisoista ja 25 osakilpailuista. Hän olisi ylittänyt maalilinjan Abu Dhabissa ensimmäisenä, mutta saamansa aikasakon myötä pudonnut kolmanneksi. Sillä hän olisi hävinnyt MM-taiston lomailevalle Verstappenille pisteellä.
Lue myös: Tämä tilasto ei mairittele Valtteri Bottasta – jokainen piste maksoi tallille maltaita