Teemu Asunmaa kilpailee tulevana viikonloppuna rallin MM-sarjan kauden kahdeksannessa osakilpailussa WRC Secto Rally Finlandissa. Asunmaa lähtee uransa kuudenteen Jyväskylän MM-osakilpailuun hakemaan hyvää suoritusta.
Asunmaa kilpailee Suomen MM-osakilpailussa Skoda Fabia Rally2-autolla.
– Mukava päästä ajamaan Jyväskylän nopeita teitä, ja erityiskiitos yhteistyökumppaneilleni siitä. Ollaan kilpailtu täällä ennenkin muutaman kerran, joten tekeminen on siinä mielessä tuttua. Ei aseteta mitään tarkkoja tavoitteita etukäteen, vaan katsotaan viikonlopun aikana miten lähtee kulkemaan. Podium voisi olla kova saavutus, mutta sitä havittelee täällä moni muukin.
Edellisen SM-osakilpailun Pohjanmaa Rallin ja Secto Rally Finlandin välillä Asunmaalle ehti kertyä reilu kuukausi taukoa kilpailuista. Asunmaa ei usko kilpailutauon vaikuttavan suoritukseen Jyväskylässä.
– Ei olla paljoa ehditty lomailla tässä välissä. Ainahan tauko kilpailuista heikentää rutiinia, mutta tuskin se paljoa vaikuttaa.
Kilpailua edeltäneellä viikolla ahkerasti Skoda Fabia Rally2 Evoaan testannut Asunmaa lähtee Jyväskylään ilman suurempia muutoksia auton säätöihin.
– Aika pitkälti samoilla säädöillä mennään kuin Pohjanmaalla. Testattiin kaikenlaisia pieniä juttuja, esimerkiksi iskareita ja vakaajia, joten auton säädöt eroavat hieman SM-sarjan osakilpailuista. Isoja eroja ei toki voikaan olla, kun tiet ovat saman tyyppisiä. Isoimmat erot SM-sarjan teihin verrattuna tulevat toisella ajokerralla.
WRC Secto Rally Finland ajetaan torstaista sunnuntaihin. Kilpailu sisältää 22 erikoiskoetta ja 322,61 erikoiskoekilometriä. Kilpailu käynnistyy perinteisellä Harjun yleisöerikoiskokeella torstaina klo 19.08. Kilpailu päättyy sunnuntaina Paviljongissa podiumille klo 16.00.
Lähde: Tiedote. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK
Lue myös:Kalle Rovanperä muutti Monacoon – näin legendaarinen manageri muotoili asian IS:lle

































