
Kroatian MM-rallissa perjantaina kohtalokkaan rengasrikon kokenut Toyotan Kalle Rovanperä on ollut pitelemättömässä iskussa toisena ajopäivänä. Rovanperä on ladannut pohja-ajat lauantain kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle.
Rovanperä piti ek10:llä tallikaverinsa Sebastien Ogierin 0,1 sekunnin turvin takanaan. M-Sport Fordin Ott Tänak oli kolmanneksi kiireisin vajaan yhdeksän kilometrin mittaisella pätkällä. Hän jäi Rovanperästä kuusi kymmenystä.
Rovanperä poimi pohja-ajan talteen, vaikka hän ei ollut kovinkaan tyytyväinen vetoonsa.
– Se oli rehellisesti sanottuna hieman hankalaa. Alussa tuntui, etten saanut renkaita toimimaan niin hyvin, ja sitten viimeinen osa oli todella liukas, Rovanperä kommentoi WRC:n haastattelussa.
Hyundain Thierry Neuville jatkaa kisan johdossa. Toisena oleva Toyotan Elfyn Evans on jäänyt 10,8 sekuntia Neuvillesta.
Kolmantena olevan Tänakin ero kärkeen on 26,9 sekuntia. Lappi on neljäntenä, mutta ero on kasvanut lauantaina Tänakiin. Sitä on nyt 16,1 sekuntia.
Rovanperä ero Neuvilleen kirjataan lukemin 2.35,4.
Lauantaina ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta.
Lue myös:Kalle Rovanperä tykitti pohjat – Esapekka Lappi hämillään (ek9)
Lue myös:Sebastien Ogierilla lisää murheita – nyt napsahti jo toinen aikasakko Kroatian MM-rallissa