GRX Taneco-tallin Niclas Grönholmilla on vain yksi tavoite viikonloppuna Ruotsista alkavalla rallicrossin MM-kaudella ja sen on maailmanmestaruus. Viidettä kauttaan lajin korkeimmalla tasolla kilpaileva Grönholm on latautunut mestaruusjahtiin ja uskoo mahdollisuuksiinsa.

– Kyllä se niin on, että tällä kaudella ei kiinnosta kuin maailmanmestaruus. Meillä on huippuauto ja tiimi on myös viritetty parhaaseen iskuun. Olen koittanut olla ottamatta turhia paineita, mutta kyllähän alkavan kauden jännite jo sopivasti tuntuu, Hyundai i20 Supercaria käskevä suomalainen sanoo.

Alkavalla kaudella kolmella ensimmäisellä radalla Ruotsissa, Suomessa ja Latviassa ajetaan jokaisessa kaksi osakilpailua, joten menestystä on tultava heti alusta pitäen. Tahti on kova, sillä kolmen ensimmäisen viikonlopun jälkeen yli puolet kymmenen osakilpailun sarjasta on ajettu.

– On heti saatava auto ja mies siihen iskuun, että pystyy tekemään tasaisen kovia tuloksia jokaisessa osakilpailussa. Välttämättä ei ole pakko voittaa, mutta on oltava mukana kärkisijoilla ja vältettävä kolaroinnit. Auton on pysyttävä kunnossa läpi viikonlopun, Grönholm sanoo.

Kovimmat uhkaajat Grönholmin mestaruustiellä löytyvät tutuista osoitteista.

– Tiukinta vastusta mestaruuden suhteen odotan Timmy Hansenilta ja Johan Kristoferssonilta. Myös muita nopeita kuskeja on, mutta mestariksi muista ei välttämättä ole, Grönholm arvelee.

Grönholm, 24, voitti viime kaudella kaksi MM-osakilpailua ja sijoittui MM-pisteissä lopulta neljänneksi jouduttuaan jättämään kaksi osakilpailua sairauden takia väliin. Tällä kaudella vallitsevissa oloissa terveenä pysyminen on entistäkin tärkeämpää.

Avauskilpailuun Ruotsin Höljesiin Grönholmin tie vie koronatestin kautta, kuten kaikilla sarjaan osallistuvilla kuljettajilla ja tallien henkilöstöllä. Negatiivinen tulos on osallistumisen ehto kaikille.

– Kävin koronatestissä maanantaina ja nyt sitten odottelen negatiivista tulosta, jotta pääsen mukaan avausviikonlopun kahteen osakilpailuun. Koronauhka on kaiken aikaa päällä, mutta en usko sillä olevan vaikutusta itse kilpailemiseen. Pyrin olemaan kaikessa mahdollisimman huolellinen, Grönholm toteaa rauhallisena.

Kansainvälien autoliitto FIA on määrännyt kilpailupaikalla kasvomaskit kaikkien käyttöön ja portilla on kuumemittaus. Myös tiimihenkilökunnan määrää on rajoitettu.

Kauden alkua odotellessa GRX Taneco-talli on kehittänyt ja hionut myös Hyundai i20 Supercaria entistä paremmaksi. Tärkeä uutuus autossa on uudet BOSin iskunvaimentimet. Samat iskunvaimentimet ovat myös Toyotan WRC-autoissa.

– Saimme ajettua tärkeää testiä uusilla iskunvaimentimilla heinäkuussa, kun osallistuimme Höljesissä kansalliseen kisaan. Iskarivalmistajalla on todella halua menestyä myös rallicrossin puolella, Grönholm kertoo.

Marcus Grönholmin johtama GRX Taneco starttaa kauteen kolmen auton voimin. Kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa Niclas Grönholmin tallikavereina ajaa aiemmilta kausilta tuttu venäläinen Timur Timerzyanov ja unkarilainen Krisztian Szabo.Kuva: GRX

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)