Rallin MM-sarja ei ole käynnistynyt Toyotan Jari-Matti Latvalan osalta suotuisissa merkeissä. Latvala oli kauden avanneessa Monte Carlon rallissa viides. Ruotsissa hän jäi sijoille ”ynnä muut”.

– Odotan innolla Meksikoa, varsinkin lämmintä aurinkoa Suomen talven jälkeen. Tämä kausi ei ole alkanut toistaiseksi haluamallani tavalla. Jos tässä on jotain positiivista, niin minulla tulee olemaan aika mukava lähtöpaikka perjantaina kahdeksantena autona, Latvala kertoi Toyotan tiedotteessa.

Latvala voitti viime kauden päättäneen Australian rallin. Hän oli ykkönen Meksikossa vuonna 2016.

– Minulla oli hyvä testijakso Espanjassa viime viikolla. Käytin pitkälti samoja säätöjä kuin voittaessani Australiassa. Ennen kaikkea olen luottavainen, että tiiminä olemme täysin valmistautuneita korkeaan ilmanalaan ja korkeisiin lämpötiloihin, Latvala jatkoi.

Toyotan uusi kuski Kris Meeke on ollut kauden kummassakin kilpailussa kuudes.

– Testasin kahtena päivänä Espanjassa viime viikolla. Se oli ensimmäinen kerta, kun ajoin tätä autoa soralla Suomen ulkopuolella. Meksiko on paikka, jossa olen pärjännyt hyvin viime vuosina: voitin 2017 ja viime vuonna taistelin voitosta ja sijoituin kolmanneksi. Nyt toivon kilpailevani jälleen kärkipaikoista, mutta eri autolla, Meeke sanoi.

https://twitter.com/TGR_WRC/status/1100709577123942401

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)