Williams-tallin George Russellin ja Mercedeksen Valtteri Bottaksen järkyttävä kolari nousi pääosaan Imolan radalla Italiassa ajetussa kauden toisessa F1-kisassa. Parranpärinää on riittänyt ja sitä riittää jatkossakin. Tavallaan kuitenkin se suurin kysymys on unohtunut kaiken kohun keskellä: miksi Bottas oli niin hidas.

Bottas hiipui aika-ajoissa kahdeksanneksi ja menetti kaksi sijaa välittömästi kisan ensimmäisissä mutkissa. Bottas ajoi yhdeksäntenä, kun kammokolari tapahtui.

– Valtterin 30 ensimmäistä kierrosta olivat huonoja. Hänen ei olisi pitänyt olla siellä, Mercedeksen insinööri Andrew Shovlin viittaa Motorsport-Totalilla suomalaisen sijoitukseen.

Bottas ei saanut renkaitaan riittävän lämpimäksi aika-ajojen kolmannessa osiossa. Kisan haastavissa olosuhteissa hän oli vieläkin pahemmin hukassa renkaiden kanssa – märällä kuin kuivallakin radalla.

– Valtteri tuskaili pidon kanssa niin välikelin kuin slicks-renkaillakin. Pito oli erityisen huono, kun rata kuivui. Muutama auto ohitti hänet, mikä käynnisti lopulta ne tapahtumat, jotka johtivat onnettomuuteen Georgen kanssa. Ainakin tässä mielessä Bottaksella oli rooli siinä, että tuo onnettomuus ylipäätään pääsi tapahtumaan, Shovlin muotoilee.

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)