Mikko Heikkilä ajaa Latvian MM-rallin WRC2-luokassa toisena lauantain jälkeen.
Perjantaina kilpailun kolmannella erikoiskokeella toiselle sijalle noussut Step Five Motorsportin kuljettaja piti asemansa lauantaina päättäen päivän 26,6 sekuntia kärjestä.
– Tiukkaa on ollut, sama meininki kuin usein EM-sarjassa. Kymmenyksistä on taas saanut taistella. Aamulla vähän hävittiin aikaa, varoin varmaan liikaa jotain olematonta mutta loppupäivä tuli hyvin ja saatiin aikaa takaisin. Olen tyytyväinen päivään, ja onnistunut yleisöerikoiskoe tuntui hyvältä, Heikkilä kertaa.
Heikkilä oli loistavassa vauhdissa koko päivän ajan, ja Toyota-kuljettaja otti kaksi erikoiskoevoittoa. Autoon nurmijärveläiskuljettaja oli iltahuollossa erittäin tyytyväinen.
– Tilanteita oli päivän mittaan, mutta kisassa pitää vähän ollakin. Kaikista selvittiin eikä hävitty liikaa aikaa, siinäkin mielessä voi olla tyytyväinen. Auto on erittäin hyvä ajaa ja tiimi tekee loistavaa työtä. Pätkätkin ovat todella makeita, mukavaa on laskea, Heikkilä iloitsee.
Kilpailun päätöspäivänä ohjelmassa on neljä erikoiskoetta. Heikkilän taktiikka päivään on selkeä.
– Hellittämään ei pystytä, mutta aina jos voi kiristää niin hyvä!
Lähde: Tiedote. Kuva: Toyota Gazoo Racing
Lue myös:Kalle Rovanperä kiteytti täydellisen päivän yhteen sanaan (ek16)

































