Lewis Hamilton lukeutui Meksikon F1-kilpailun onnistujiin ajettuaan maaliin toisena. Hamilton oli startannut kuudennesta ruudusta, mutta Mercedeksen kisavauhti oli Red Bullin jälkeen toiseksi parasta.
– Tämä on hieno tulos, kun ajatellaan, että starttasimme kuudennesta ruudusta. On ollut vaikeita viikkoja ja oli vaikeaa nousta viime viikon tapahtumien jälkeen. Tiimi on tehnyt hienoa työtä. Ajattelin, etteivät keskikovat renkaat kestäisi.
MM-pisteissä kolmantena oleva Hamilton viittasi kommentillaan viikko sitten Texasin Austinin kisan tapahtumiin. Sielläkin hän ajoi maaliin toisena, mutta hänen suorituksensa hylättiin pohjapanssarin kuluttua kisan aikana liikaa.
Meksikon kakkostilansa myötä Hamilton nousi 20 pisteen päähän MM-sarjassa toisena olevasta Sergio Perezistä, joka joutui keskeyttämään. Kaudesta on ajamatta kolme kisaa, joten Hamiltonilla on hyvä sauma nousta MM-pisteissä vielä toiseksi.
Hamiltonin tallikaveri George Russell oli Meksikon kisan tuloksissa kuudes. Russell on MM-pisteissä kahdeksantena.
Lue myös:Max Verstappen voitti taas – Valtteri Bottaksen kisa meni läskiksi
































