Vaasalaislähtöisen APR Competition –kilpatiimin kausi on ollut karikkoinen jo ennen SM-avauskilpailun lähtövalojen syttymistä: koronapandemia muokkasi rankalla kädellä myös rata-autoilun kisakalenteria, ja tiimin koko olemassaoloa yritettiin horjuttaa pitkäkyntisten toimesta. Vaasan veri ei kuitenkaan vapise, ja niinpä tiimi kokosi huippuluokan kuljettajarivistön taistelemaan poikkeuksellisen SM-kauden mestaruuksista.

18-vuotias Leevi Lintukanto antoi myrskyvaroituksen Botniaringillä jo heinäkuussa, kun mies peittosi Legendsien kansallisessa Botniarace-kilpailussa kanssakilpailijansa ylivoimaisesti ja takoi kirsikkana kakun päälle Legendsien Botniaringin kierrosennätyksen. Kangasalan nuori lupaus lähtee myös tulevaan viikonloppuun voitto mielessään.

– Hyvät odotukset tulevalta viikonlopulta, hyvällä mielellä lähdetään kilpailuun. Voittoa tavoitellaan totta kai. Edelliskilpailun vauhtiin nähden mahdollisuuteni voittoon pitäisivät olla hyvät, toki kisapaikalla nähdään sitten se lopullinen taso. Tämän lyhyen kauden tavoitteena on Suomen mestaruus, Lintukanto lataa.

Tiimiin liittyi tälle kaudelle mukaan myös Legends-konkari Marko Kilpiä. Jo vuonna 1984 kilpailemisen aloittanut 49-vuotias lappeenrantalainen ei suinkaan ole hidastanut tahtia Legends-vuosien varrella. Mies on usein nähty kärkikahinoissa ja rattimieheltä on lupa odottaa hyvää vauhtia myös tänäkin vuonna.

– Viikonlopulta toivon, että päästäisiin ajamaan hyvässä kelissä. Odotan mielenkiinnolla uusien renkaiden kokeilemista ja miten auto niiden myötä muuttuu. En ole tänä vuonna vielä ajanut, joten toivoisin saavani ehjän viikonlopun ilman kolarointia. Viiden sakkiin ilman muuta tähdätään. Ensimmäinen viikonloppu näyttää, mihin vauhti riittää. Jos menee hyvin, niin nälkähän aina kasvaa syödessä, hymyilee Kilpiä.

Lähde: Tiedote
Kuva: AKK / Pertti Kangasniemi

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)