Kauden päättänyt Walesin MM-ralli sujui Jari-Matti Latvalan osalta synkissä merkeissä. Pientä lohtua toivat päätöspäivän väkevät esitykset.

Latvala ajoi perjantaina ulos. Lauantaina hänellä oli teknisiä ongelmia.

– Kokonaisuutena tämä ei ollut helppo viikonloppu. Pariisin iskut varjostivat urheilutapahtumia, Latvala totesi Volkswagenin WRC-tiimin verkkosivuilla.

Sunnuntaina Latvala oli nopein jokaisella neljällä erikoiskokeella.

– Tänään sujui niin kuin olisin toivonut menevän alusta lähtien. Minulla oli hyvä rytmi ja todella hauskaa. Kaiken lisäksi voitin Power Stagen, mihin en ole pystynyt kovin usein tällä kaudella. Se tosin teki siitä yhä turhauttavampaa, että viikonloppuni oli ohi ennen kuin se pääsi kunnolla käyntiin.

Latvala sijoittui MM-pisteissä kakkoseksi. Walesia lukuunottamatta Latvalan loppukausi oli vahva Jyväskylästä lähtien.

– Britannian ralli kuvasti vähän kauttani 2015. Mutta otan tästä ne positiiviset asiat: tulin toiseksi MM-pisteissä toisena peräkkäisenä vuotena ja sain muutamia todella hyviä tuloksia kauden jälkipuoliskolla. Se on hyvä lähtökohta ensi kauteen.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)