
Yhdysvaltalainen IndyCar-kuljettaja Colton Herta ei kilpaile näillä näkymin ensi kaudella F1-sarjassa. Ei, vaikka taidot siihen riittäisivät ja vaikka kysyntää on olemassa.
F1-sarjan superlisenssi edellyttää 40 pistettä. Hertalla on koossa 32 pistettä. Kansainvälinen autoliitto FIA on ilmoittanut, että Hertan osalta ei tehdä poikkeusta, vaikka AlphaTauri-talli ottaisikin hänet avosylin vastaan.
McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown on monen muun tavoin ehdottomasti sitä mieltä, että superlisenssisääntöä on tarkistettava.
Bown nostaa samalla esiin kahden maailmanmestarin, eli Kimi Räikkösen ja Max Verstappenin nimet. Brown muistuttaa, että kummallakaan ei olisi ollut aikoinaan asiaa F1-sarjaan nykyisillä superlisenssisäännöillä.
– En usko, että Max Verstappen olisi ollut oikeutettu superlisenssiin ja en usko, että Kimi Räikkönen olisi ollut oikeutettu superlisenssiin. Joten jos palataan ajassa taaksepäin, niin siellä on pari maailmanmestaria, jotka eivät olisi saaneet superlisenssiä nykyisillä säännöillä, Brown painottaa yhdysvaltalaismedialle.
Brown pitää käsittämättömänä sitä, että Hertan kaltaisen kuljettajan nousu formula ykkösiin jää tällaisesta kiinni.
– Mielestäni koko lisenssijärjestelmä on tarkistettava. Ymmärrän, että säännöt ovat sääntöjä ja niitä ei pidä rikkoa. Mutta kyseenalaistan sen, ovatko säännöt vain siksi oikeita, että ne ovat nyt voimassa.
Lue myös:Yhdysvaltalaiskuski raivostui F1-sarjalle – antoi palaa täydeltä laidalta
Lue myös:Lehtiväite: Mick Schumacherin ura päättyy F1-sarjassa