Dakar-rallin kymmenennellä etapilla keskiviikkona riitti mielenkiintoisia käänteitä. Kärkipaikallenousi ranskalainen Peugeot-kuski Stephane Peterhansel, joka oli kärkiporukasta ainoa, jollaei ollut suurempia ongelmia.

– Tämä oli hyvä päivä. Aloitin kuorma-autojen perässä, mutta heidän jättämänsä ura eiollut hyvä. Hiekko oli todella irtonaista. Ajoin melko hitasti, mutta pääsin maaliin asti, tuumasi Peterhanselkisan verkkosivuilla.

Kisaa yhdeksän etapin jälkeen johtanut Carlos Sainz kärsi ensin rengasrikosta jamyöhemmin hän juuttui hiekkadyyneihin. Lopulta etappi jäi häneltä kesken teknisten ongelmienvuoksi.

Kolmannelta sijalta matkaan lähtenyt Nasser Al-Attiyah ajoi Mininsä kumoon ja menetti senvuoksi rutkasti aikaa. Hän nousi Sainzin keskeytettyä kokonaiskilpailussa toiseksi, muttaeroa johtavaan Peterhanseliin on jo tunti.

Mikko Hirvonen puolestaan epäonnistui suunnistuksessa ja hukkasi runsaasti aikaa harharetkillä.Kokonaiskisassa Hirvonen putosi neljänneksi ja eroa kärkeen on nyt tunti ja 23 minuuttia.

– Tähän mennessä olemme menettäneet 41 minuuttia, kun olemme yrittäneet löytää EK10:n ensimmäisentarkastuspisteen, Hirvonen kertoi Twitterissä.

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)