Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki lähtevät edustamaan Skoda Motorsport Suomea tulevan viikonlopun Secto Rally Finlandiin. Tulevan viikonlopun kilpailu on Asunmaan uran seitsemän Jyväskylän MM-ralli.

– Tavoitellaan omaa parasta ja sitä kautta mahdollisimman hyvää sijoitusta. Suorituksen kannalta tärkeintä on, että voi olla tyytyväinen omaan ajoon. Katsotaan mitä keli sanoo, näyttäisi että saattaa olla sadetta luvassa, mutta katsotaan mikä sitten on todellisuus, Asunmaa pohtii.

Yhteensä 20 erikoiskoetta sisältävän nelipäiväisen kilpailun reitti on osittain Jyväskylän konkarille tuttu, mutta myös hallitsevalle Suomen mestarille uusia tuttavuuksia mahtuu yli 300-kilometriselle reitille.

– Onhan siellä tuttujakin pätkiä, mutta myös sellaisia, joita en ole ennen ajanut. Esimerkiksi Myhinpää ja Västilä ovat sellaisia mitä en ole ennen ajanut, ja Saarikas on tottakai kaikille uusi. Mukavaa, että uuttakin latua on luvassa, Asunmaa iloitsee.

Viikonlopun aikana Suomen sekä autourheilumaailman kamerat ovat vahvasti kohdistettuina Jyväskylään. Kotimaan suurin autourheilutapahtuma on mahdollisuus monin eri tavoin.

– Secto on ainutlaatuinen kilpailu Suomessa. Selvästi isoin kisa kotimaassa, ja pätkillä sekä huoltoparkissa on paljon yleisöä, joka tuo erilaisen kisafiiliksen. Siksi täällä ollaankin, näkyvyys on iso osa yhtälöä hienojen teiden lisäksi, Asunmaa selvittää.

Lähde: Tiedote. Kuva: Merita Mäkinen/Meritapix

Lue myös:Legendaarista Ouninpohjaa odotetaan vesi kielellä – ”On se sen verran jämäkkä pätkä”

LUE MYÖS: Haastattelu: Lukon Tomi Lämsä puhuu haastavasta vaiheesta (KiekkoUutiset.fi)