Juuso Panttila (18v) ajoi pisteille molempien päivien kilpailulähdöissä Slovakiaringillä. Lauantaina Panttila nousi hienosti podiumille, ollen kolmas. Sunnuntaina Juuso ajoi tapahtumarikkaan lähdön kuudenneksi.

Slovakiaringin haastava rata oli Panttilalle jo entuudestaan tuttu, mikä näkyi myös loppuviikon harjoitusajoissa.

– Harjoitukset sujuivat hyvin, rata oli tuttu ja piti vain alkaa hiomaan pieniä yksityiskohtia. Torstaina ajoin koko päivän. Sain paljon kierroksia alle, koska radalla ei ollu paljon muita. Perjantaina meillä oli kolme harjoitusta ja aika-ajot. Harjoituksissa olin nopein ja aika-ajossa toisena ihan loppuminuuteille saakka. Menin radalle vielä ihan lopussa koittamaan parantaa aikaa, mutta edessä oli paljon autoja ja ruuhkan takia en saanut parannettua aikaa, tulin pois säästääkseni renkaita, Juuso kertoo tiedotteessa.

Aika-ajo:

1. Balint Hatvani (HUN)

2. Filip Sandström (SWE)

3. Erik Bertilsson (SWE)

5. Juuso Panttila

Lauantain kilpailulähtö sujui Juusolta ilman suurempia ongelmia.

– Lauantain kisaan starttasin viidennestä ruudusta. Kilpailu meni ihan kivasti, ilman sen suurempia ongelmia tai haasteita. Vauhti oli hyvää, ajoin kilpailun nopeimman kierrosajan ja nousin kolmanneksi. Oli ihan mukava nousta jälleen podiumille.

Lauantai:

1. Filip Sandström (SWE)

2. Erik Bertilsson (SWE)

3. Juuso Panttila

Sunnuntain kilpailulähtö oli tapahtumarikkaampi kuin lauantaina.

– Sunnuntain startti onnistui hyvin. Nousin heti kolmanneksi. Ensimmäisessä mutkassa jouduin kuitenkin väistämään mahdollista kolaria. Autoja oli kolme rinnakkain, eikä minulle riittänyt enää tilaa ja ajauduin ulos. Renkaat menettivät parhaan pidon tämän takia ja loppukisan ajelin sen minkä pystyin ja olin maalissa kuudes.

– Pidän Slovakiaringin radasta, sillä siinä on nopeita mutkia ja hitaita mutkia. Pitkät suorat ja loivat käännökset ovat myös hauskoja. Seuraava kisa on jo parin viikon kuluttua T?ekin Brnossa ja ennen sitä on tarkoitus ajaa testiä Suomessa, Panttila päättää.

Sunnuntai:

1. Filip Sandström (SWE)

2. Erik Bertilsson (SWE)

3. Levente Losonczy (HUN)

6. Juuso Panttila

Lähde: Tiedote. Kuva: Panttila Racing

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)