Toyotan suomalaiskuskit kaasuttelevat sijoilla kolme ja neljä Sardinian MM-rallissa perjantain jälkeen. Ott Tänak koki sen sijaan kovia päivän viimeisellä erikoiskokeella.

– Meillä oli todella hyvät testit täällä Sardiniassa ennen Argantiinan MM-rallia, mutta silloin oli täysin kuivaa. Tänään olosuhteet olivat täysin erilaiset: paljon mutaa eikä juurikaan pitoa ja niillä tiedoilla säätömme eivät olleet parhaat näihin olosuhteisiin, tallipäällikkö Tommi Mäkinen kertoi Toyotan tiedotteessa.

– Myöhemmin iltapäivällä oli kuivempaa ja sekä Jari-Matti että Esapekka paransivat suorituksiaan. He ovat aivan peräkkäin tulostaulukossa. Heillä saattaa olla hyvä taistelu lauantaina, Mäkinen jatkoi.

Latvala on kolmantena. Hän on 37,2 sekuntia jäljessä rallia johtavasta Sebastien Ogierista ja 18,3 sekunnin päässä kakkosena ajavasta Thierry Neuvillesta.

– Tula-erikoiskokeen toisella ajokerralla olosuhteet olivat kuin Walesin MM-rallissa. Menetin paljon aikaa sen ek:n lopussa, mutta sitten olosuhteet paranivat. Päivän viimeisellä erikoiskokeella minulla oli itseluottamusta hyökätä ja voitimme sen, Latvala kertasi.

Lappi on neljäntenä 4,4 skunnin päässä Latvalasta.

– Olosuhteet olivat hullut iltapäivän ensimmäisellä erikoiskokeella, mutta onnistuimme hyvin ja saimme muita kiinni. Jos löydämme lisää pitoa, niin voimme taistella podium-paikasta, Lappi mietiskeli.

Tänak on jäänyt kärjestä jo yli 10 minuuttia, mutta pystyy jatkamaan lauantaina.

– Tämä on todella sääli, koska Ott olisi halunnut täältä hyvän tuloksen taistelussaan maailmanmestaruudesta, Mäkinen valitteli.

Ralli jatkuu Suomen aikaa lauantaiaamuna klo 9.38. Ohjelmassa on seitsemän erikoiskoetta.

https://twitter.com/TGR_WRC/status/1005233488260366336

LUE MYÖS: Saga Andersson avautui naisten seiväsfinaalin tapahtumista (UrheiluAreena.fi)