Rallin MM-sarjassa on vuorossa tulevana viikonloppuna kauden 2019 ensimmäinen sorakisa, kun edessä on Meksikon MM-ralli.

Paahtavasta helteestään ja korkeilla vuoristoissa kiertelevästä reitistään tutun rallin lähtökohdat ovat suomalaisittain kutkuttavat. Esapekka Lappi, Jari-Matti Latvala ja Teemu Suninen starttaavat matkaan MM-pistetaulukon mukaisten sijoitustensa perusteella, joten ainakin teoriassa pistekärjessä olevien kuljettajien pitäisi aurata pahin irtosora suomalaisten tieltä. Yhteensä Meksikon MM-ralliin osallistuu 24 kuljettajaa.

MM-sarjan kärjessä Meksikoon lähtee Toyota Gazoo Racing WRT:n virolaiskuljettaja Ott Tänak (47 pistettä). Ruotsissa paitsi kilpailun, myös viimeisenä ajetun Power Stagen voittanut Tänak saa peräänsä Thierry Neuvillen (40 pistettä) ja hallitsevan maailmanmestarin Sebastien Ogierin (31 pistettä).

Esapekka Lappi on MM-pisteissä parhaana suomalaisena viidentenä 19 pisteellä. Jari-Matti Latvala on kymmenellä pisteellään yhdeksäntenä ja Teemu Suninen yhdellä pisteellään 15:s.

Tallimestaruuspisteissä Toyota jatkaa johdossa 58 pisteellä. Toisena oleva Hyundai on kuitenkin kirinyt eron ainoastaan yhteen pisteeseen. Citroen on kolmantena (47 pistettä) ja M-Sport Ford neljäntenä (30 pistettä).Tallien miehistöt ovat ennallaan paria poikkeusta lukuun ottamatta. Hyundailla kilpailukautensa MM-sarjassa avaa espanjalaisveteraani Dani Sordo. Sordo ”perii” paikan yhdeksänkertaiselta maailmanmestarilta Sebastien Loebilta, joka tosin palaa ratin taakse Meksikon jälkeen ajettavassa Korsikan MM-rallissa. M-Sport Fordilla Monte Carlossa ja Ruotsissa ajanutta Pontus Tidemandia ei Meksikossa nähdä.

– Odotan innolla Meksikoa ja etenkin lämmintä aurinkoa Suomen talven päätteeksi. Tähän mennessä kauden alku ei oikein ole ollut sitä, mitä olisin halunnut. Jos nyt jotain positiivista kuitenkin haetaan, niin meillä on aika kiva lähtöpaikka Meksikossa ensimmäiseen päivään, koska olemme kahdeksantena autona liikkeellä. Ajoimme hyvät testit Espanjassa. Käytin pienillä hienosäädöillä samoja säätöjä, joilla voitin Australiassa. Tärkeintä on, että olen luottavainen tallimme valmiuteen korkeassa ilmanalassa ja korkeissa lämpötiloissa, Jari-Matti Latvala toteaa.

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)