Kansainvälinen autoliitto FIA tiedotti keskiviikkona yleiset suuntaviivat rallin MM-sarjaan kaudelle 2015.
Erikoiskokeille lähdetään perjantaisin ja lauantaisin MM-sarjan mukaisessa järjestyksessä. Sunnuntaisin ensimmäisen ja toisen tärkeysluokan (P1 ja P2) autokunnat ajavat käännetyssä järjestyksessä.
Ralliosakilpailut järjestetään kaksi ja puolipäiväisinä perjantaista sunnuntaihin. Erikoiskokeita on oltava yhteensä vähintään 300 kilometriä.
Kisajärjestäjillä on oikeus järjestää ”seremoniallinen” supererikoiskoe torstaina. Lisäksi FIA rohkaisee kisajärjestäjiä luomaan osakilpailuille ainutlaatuisia ominaisuuksia sekä uusia ja pidempiä erikoiskokeita. Niiden tarkoituksena on tehdä kilpailusta jännittävämpää ja tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia medialle.
Kauden 2014 viimeinen osakilpailu ajetaan Britanniassa vajaan kahden viikon kuluttua. Volkswagenin Sebastien Ogier on jo varmistanut kuljettajien MM-sarjan voiton ja Volkswagen tallien vastaavan.

































