Ferrari yritti napata riskilläkin valmistajien hopeaa formula ykkösten kauden päätöskilpailussa, mutta riski tuli omille näpeille.

Ferrari laittoi Carlos Sainzin kovilla renkailla matkaan ja toivoi, että ne kestäisivät.

Eivät kestäneet ja kisan lopussa Sainzin oli pakko tulla varikolle. Näin Mercedes nappasi valmistajien MM-sarjan hopean.

– Olin ongelmissa kovilla renkailla alussa ja liukastelin paljon. Se ei ole koskaan toiminut meillä tänä vuonna, Sainz harmitteli.

Sainzille kerrottiin kilpailun lopussa, että hän voisi jäädä odottelemaan turva-autoa.

– Jäimme odottamaan turva-autoa, jota ei koskaan tullut. Mutta muutenkaan ei ollut mitään taistelemista, sillä emme olleet ottamassa pisteitä, Sainz jatkoi turhautuneena.

Ferrari on F1-sarjan suurin brändi, mutta Maranellon punaisten kannalta on melko noloa, että Kimi Räikkösen vuoden 2007 maailmanmestaruus on edelleen tallin edellinen nappionnistuminen.

Lue myös: Valtteri Bottas sanoi suoraan – tässä oli koko kauden suurin ongelma: ”Koko kauden tarina”

LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala avasi oven – Toyotalle lisää suomalaiskuskeja jo ensi kaudella? (RalliF1.fi)