Entinen kuski ja pitkän linjan moottoriurheiluvaikuttaja Gil de Ferran on kuollut. Muun muassa Motorsport.com kertoo, että hän menehtyi sydänkohtauksen vuoksi 29. joulukuuta.
De Ferranilla oli ikää 56 vuotta. Hän kuoli kilpaillessaan poikansa kanssa The Concours Clubilla Floridassa.
De Ferran teki pitkän uran kuskina. Hän voitti kahdesti Champ Car -sarjan mestaruuden. Brasilialainen ajoi myös esimerkiksi Indycar-sarjassa ja voitti vuonna 2003 legendaarisen Indianapolis 500 -kisan.
Mies työskenteli oman urheilu-uransa jälkeen esimerkiksi McLarenin F1-tallin urheilujohtajana. Hän palasi talliin neuvonantajaksi aiemmin tänä vuonna.
De Ferranin kuolema on järkyttänyt F1-maailmaa. Sarjan toimitusjohtaja Stefano Domenicali kommentoi kuolemaa tiedotteessa.
– Olen shokissa ja erittäin surullinen siitä tiedosta, että olemme menettäneet Gil de Ferranin. Hän oli uskomaton persoona ja todellinen mestari. Tulemme kaipaamaan häntä suuresti. Ajatuksemme ovat hänen perheensä luona tänä erittäin surullisena aikana.
Lue myös:Jokerit teki kovan tempun Turussa – tätä ei ole ennen nähty
































