Esapekka Lappi kokee tehneensä tällä kaudella riittävästi ansaitakseen ensi vuodeksi jatkosopimuksen Jari-Matti Latvalan johtamaan Toyotan rallitiimiin. Lappi on nyt näyttönsä antanut tämän kauden osalta.

MM-kauden päättyminen Lapin, 31, osalta vahvistui maanantaina. Lapin kanssa Toyotan kolmannessa autossa vuorotellut kahdeksankertainen maailmanmestari Sebastien Ogier, 38, kertoi tiimin Twitter-tilillä, että hän ajaa kauden kolme viimeistä osakilpailua.

Kyse on siis Ogierin osalta jo aiemmin tiedossa olleen Uuden-Seelannin lisäksi Espanjan ja Japanin ralleista.

Ruotsin, Suomen ja Belgian osakilpailuissa podiumille kivunnut Lappi esitti viikonvaihteessa sarjan virallisilla sivuilla näkemyksiään ensi kaudestaan. Kommentit olivat viimeksi ajetun Kreikan MM-rallin jäljiltä. Lappi ajoi meneillään olevalla kaudella seitsemän kisaa.

– Olen tehnyt viimeisimmissä ralleissa mielestäni kaikkeni säilyttääkseni tämän paikan. Meidät palkattiin tuomaan joukkueelle pisteitä. Olen tehnyt sen, joten kun katsot asiaa tällä tavalla, niin uskon, että voimme jatkaa.

Latvala on kertonut aiemmin Dirtfish-sivustolla, että myös Ogier haluaa pysyä ensi kaudella kuvioissa mukana. Ogierilla on kova hinku ajaa ainakin kauden perinteisesti käynnistävä Monte Carlo.

Kuva: Toyota Gazoo Racing

Lue myös:Toyota teki ratkaisunsa – Esapekka Lapin MM-kausi päättyi siihen

Lue myös:F1-sarjaan uusi tulokaskuski? Tallipomo rehellisenä: “Hän on valmis”

https://twitter.com/TGR_WRC/status/1571771773493952513

LUE MYÖS: Näkökulma: Ristiinnaulitulla HIFK:lla melkoista ”Spede Showta” (KiekkoUutiset.fi)