Teemu Suninen aloitti Ruotsin MM-rallin erittäin rivakasti ja kiidätti Fordinsa kisan kärkipaikalle. Kun rallista on ajettu kahdeksan erikoiskoetta, johtaa Suninen kilpailua kahdella sekunnilla ennen Ott Tänakia.

Päivä oli Sunisen. Kaksi pohja-aikaa, ja sijoitus kärkijoukkoon päivän kaikilla seitsemällä erikoiskokeella tarkoitti perjantain päätteeksi johtopaikkaa kovatasoisessa MM-osakilpailussa.

M-Sport Ford WRT:n väreissä ajava Suninen ja kartanlukija Marko Salminen saivat päivän päätteeksi huokaista helpotuksesta, sillä vielä päivän päättäneellä erikoiskokeella riitti ylimääräistä sydämentykytystä.

– On upeaa olla MM-rallin johdossa. Olen tyytyväinen ajooni, vaikka joissakin paikoissa otin vähän varovasti. Tuntuu, että pitäisi ja voisi ajaa kovempaa, mutta silloin myös riskit nousevat.

Lauantaina Sunisella ja koko kilpailijakaartilla on edessään kahdeksan kovaa erikoiskoetta legendaarisissa Ruotsin MM-rallin maisemissa. Haastajia Sunisella riittää, sillä Tänakin lisäksi myös Hyundain Andreas Mikkelsen ja tallikaveri Elfyn Evans ovat alle puolen minuutin päässä suomalaisesta.

– Ei siitä helppoa päivää tule. Sarjan kärkimiehillä on hyvä kärkipaikka, vaikka ei meilläkään huono ole. Huomenna renkaiden säästäminen lienee avainasemassa, sillä olosuhteet ovat tämänpäiväisiä heikommat. Keskitytään hyvin jokaiseen erikoiskokeeseen.

Kuvat: Miika Wuorela

LUE MYÖS: Tero Pitkämäen ex-valmentajalta melkoinen paljastus legendan toiminnasta (UrheiluAreena.fi)