Useat urheilusarjat ovat jo palanneet koronavirustauolta, mutta suurin osa tapahtumista on järjestetty suljettujen ovien takana.
Yhdysvaltalainen autourheilusarja Nascar on myös pitänyt katsomot tyhjinä, joskin viime viikonlopun tapahtumaan pääsi mukaan 1000 katsojaa. Nyt sarjassa aiotaan kuitenkin palata lähemmäksi normaalia, ja Nascar haluaakin nähdä kymmenet tuhannet fanit kisoissa heinäkuussa.
Uutistoimisto AP kertoo, että Nascar aikoo sallia 30 000 fanille pääsyn heinäkuun Bristolin-kilpailuun.
Nascar aikoo mahdollistaa ison yleisötapahtuman yhdessä terveysviranomaisten kanssa, ja tapahtumassa onkin määrä noudattaa koronaohjeita tiukasti.
Siitä huolimatta sarjan päätös on yllättävä, sillä koronatilanne on mennyt pahemmaksi monissa Yhdysvaltain osavaltioissa. Bristol sijaitsee Tennesseen osavaltiossa, jossa on todettu 30 000 tartuntaa. Tartuntamäärät eivät ole vielä lähteneet laskuun.

































