Legendaarinen automerkki brändää jatkossa F1-tallia, kun Aston Martin-niminen talli aloittaa Formula ykkösissä tänä vuonna. Kyse on entisestä Racing Point-tallista, joka aiemmin tunnettiin nimillä Jordan ja Force India.
Aston Martin on saanut taakseen vakavaraisia rahoittajia. Maailmanmestaruutta pidetään tallissa realistisena tavoitteena.
Tosin tänä vuonna mestaruutta ei pidetä vielä realistisena. F1-säännöt muuttuvat vuoden kuluttua ja silloin Aston Martinilla pyritään ottamaan ensimmäinen askel lähemmäksi kärkeä.
– Olemme rakennuttamassa uutta tehdasta. Muutamme siihen vuoden 2022 lopulla. Siellä koko tiimi on sitten saman katon alla, kertoi Aston Martinin tallipäällikkö Otmar Szafnauer autoesittelyssä.
Vuosikymmenen puolivälissä Aston Martin voisi olla kärkitallien joukossa.
– Tarvitsemme määrätietoista suunnittelutyötä. Tavoitteeseen pääsy voi viedä kolmesta viiteen vuoteen. Käynnissä on monta projektia ja vain yksi voi voittaa, Szafnauer kertoo.
Formula ykkösissä neljä maailmanmestaruutta voittanut Sebastian Vettel siirtyi Aston Martinille Ferrarilta. Vettelin tavoitteena on voittaa tallissa viides maailmanmestaruutensa.
– F1 muuttuu, joten aika näyttää. Kenties emme tarvitse noita kolmea tai viittä vuotta enää, Vettel kommentoi tavoitteen toteuttamisen aikatauluista.
































