Ajo Motorsportin Moto2-kuljettaja Johann Zarco voitti Malesian osakilpailun ja toi Aki Ajolle suomalaisen uran kuudennen maailmanmestaruuden tallipäällikkönä. Zarcosta tuli ratamoottoripyöräilyn Moto2-luokan kaksinkertainen maailmanmestari.
Ajon tiimit ovat dominoineet MotoGP-sarjan kahta pienintä luokkaa Moto3 ja Moto2 tällä kaudella, sillä Moto3-luokan ajaja eteläafrikkalainen Brad Binder voitti maailmanmestaruuden jo viisi viikkoa sitten Aragonin osakilpailussa.26-vuotias Zarco on voittanut tällä kaudella kuusi osakilpailua ja noussut podiumin alemmille korokkeille kolme kertaa. Tänään hän jätti pahimmat vastustajansa Sveitsin Thomas Lüthin kuudenneksi ja Espanjan Alex Rinsin neljänneksitoista.
Ajo Motorsport teki tämänpäiväisen suorituksen myötä historiaa saavuttamalla toisen maailmanmestaruuden Moto2-luokassa ja ottamalla tuplamestaruuden MotoGP-sarjassa.
MotoGP-sarjan kaikkien luokkien maailmanmestaruudet on nyt varmistettu, kun vuonna 2010 Ajolle piikkiluokan maailmanmestaruuden voittanut ja tällä kaudella Hondan väreissä kisaava Marc Marquez voitti kuninkuusluokan.
Kauden finaali ajetaan kahden viikon päästä Espanjan Valenciassa.
Lähde: Moottoriurheilu.tv

































