Englannin Valioliigassa pelataan tiistaina iso ottelu, kun Manchester United ja Liverpool kohtaavat.
Otteluun lähdetään melko erilaisista lähtökohdista: Liverpool taistelee edelleen tosissaan mestaruudesta, kun taas ManU yrittää jotenkin päättää kautensa kunnialla.
Liverpool on ollut jo vuosia sarjataulukossa niskan päällä, mutta arkkivihollisten kohtaamiset ovat kuitenkin olleet suhteellisen tasaisia, lukuun ottamatta tämän kauden aiempaa ottelua.
Liverpool ei ole voittanut Man Unitedia molemmissa kauden Valioliiga-otteluissa kuitenkaan pitkään aikaan. Nyt se hakee ensimmäistä tuplaansa sitten kauden 2013-2014.
Edellisen kerran Liverpool voitti Man United kolme kertaa putkeen syyskuun 2008 ja lokakuun 2009 välisenä aikana.
Liverpool hävisi joulukuussa Leicesterille, mutta sen jälkeen joukkue on ollut tulikuuma ja ottanut tänä ajanjaksona enemmän pisteitä kuin mikään muu joukkue Valioliigassa. Samalla se on herättänyt mestaruustaiston uudelleen henkiin.
Lue myös:Surun murtama Cristiano Ronaldo teki odotetun ratkaisun

































