Kaikkien aikojen menestynein suomalainen jalkapallovalmentaja Martti Kuusela on julkaissut elämäkertakirjan Pallopoikana Maailmalla (Readme.fi). Lähes 500 sivuisessa Erkko Meren kanssa työstämässään kirjassa Kuusela käy läpi pelaaja- ja valmentajauransa erittäin perusteellisesti läpi.

Kirjassa riittääkin mielenkiintoisia asioita suomalaisesta jalkapallohistoriasta sekä kansainvälisistä kulttuurieroista. Kuuselan taival Euroopan kentillä ei ollut helppo ja esimerkiksi Unkarissa ja Kreikassa hänen kykyjään epäiltiin pelkästään kotimaansa takia.

Epäilyt johtuivat tietenkin Suomen jalkapallohistoriasta, joka ei sisältänyt juuri mitään saavutuksia. Kuuselan valmentajauran huippuvuosina Suomi olikin Euroopan heikompaa kastia. Monet Suomen maajoukkuepelaajistakin olivat vain puoliammattilaisia.

Kuuselaa kutsuttiinkin ulkomailla hiihtovalmentajaksi. Hän itse suhtautui moiseen lempinimeen huumorilla ja totesi aikoinaan suomalaismedialle suomalaisen jalkapallovalmentajan olevan ulkomailla yhtä erikoinen tapaus kuin portugalilainen hiihtovalmentaja olisi Suomessa.

Kuusela on valmentanut seurajoukkueita Suomen lisäksi Tanskassa, Belgiassa, Unkarissa, Kreikassa ja Kyproksella. Merkittävin seurajoukkuesaavutus hänellä on Honvedin valmentaminen Unkarin mestariksi 1993.

Unkarissa Kuusela voitti epäluulot, mutta sai kuitenkin mestaruutensa jälkeen potkut. Kreikassa Kuusela valmensi peräti neljään eri otteeseen, mutta sukset ajautuivat seurajohtajien kanssa riskiin. Kreikassa jalkapallojohtaja ei näytä suvaitsevan, että valmentaja on hänen kanssaan eri mieltä.

Suomessa Kuusela muistetaan parhaiten toimestaan miesten A-maajoukkueen päävalmentajana 1982-87. Kuusela toi maajoukkueeseen kansainvälisen tason harjoittelumetodeja ja teki kaikkensa sen eteen, että suomalaispelaajat pääsisivät ulkomaan koviin ammattilaissarjoihin.

Eteenpäin mentiinkin. Suomi jäi yhden voiton päähän Meksikossa 1986 pelatusta MM-turnauksesta. Kukaan toinen päävalmentaja ei ole vienyt Suomea niin lähelle MM-lopputurnauspaikkaa.

Pallopoikana Maailmalla-kirjassa käydään läpi myös Kuuselan journalistista uraa. Hänellä on toimittajakoulutus ja eri medioissa Kuusela työskentelikin jalkapalloasiantuntijana vuosikymmenien ajan.

Joutuipa Kuusela selostamaankin Ylen tv-lähetyksessä 1986 MM-kisojen avausottelun Italia-Bulgaria yksin Pasilasta käsin, kun ääniyhteys Meksikoon ei toiminut. Sittemmin Kuuselaa kuultiin monissa MM- ja EM-kisojen tv-lähetyksissä asiantuntijakommentaattorina.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Martti Kuusela oli lähellä jalkapallon 1986 MM-kisaihmettä – maistuu yhä karvaalta

LUE MYÖS: Rakkaus yllätti Nooralotta Nezirin – ”Mullisti mun elämän” (UrheiluAreena.fi)