Chelsea ei sunnuntaina kummoisia esittänyt Valioliigassa, mutta nappasi kuitenkin 2-0-voiton Aston Villasta.
Chelsea oli ajoittain pahasti helisemässä, mutta se tärkein eli voitto saatiin kuitenkin kaivettua.
– Aston Villa laittoi meidät tänään kärsimään. Varsinkin avausjaksolla, vaikka menimmekin johtoon. He laittoivat meidät paineeseen, mutta kestimme ja maalivahtimme teki tukun hyviä torjuntoja, Chelsea-manageriGraham PotterkommentoiSky Sportsille.
Kepa Arrizabalagaon joutunut Chelseassa paljon vartijaksi sen jälkeen, kun joukkueen ykkösmaalivahtiEdourad Mendyloukkaantui. Kepa on vastannut huutoon, vaikka ajoittain maailman kallein maalivahti on saanut paljon rapaa niskaansa.
– Se oli maailmanluokan suoritus. Varsinkin avausjaksolla. Olen todella iloinen hänen puolestaan. Hänellä on ollut täällä välillä vaikeaa, Potter kehui.
Kepa siirtyi suurin odotuksin Chelseaan kesällä 2018. Hänestä maksettiin peräti 80 miljoonaa euroa. Enemmän siis kuin yhdestäkään toisesta veskarista koskaan.
Teksti: Ville Hirvonen

































