Englantilaislehti The Sun kertoo, että nimeltä mainitsemattomassa Valioliigajoukkueessa kaksi pelaajaa ovat keskenään suhteessa. Pelaajat eivät ole kuitenkaan tulleet vielä julki suhteensa kanssa.
The Sunin lähteiden mukaan kaksikko on pitänyt yhtä alkuvuodesta lähtien. He ovat tiettävästi kertoneet asiasta joukkuekavereilleen, mutteivät ole tulleet asian kanssa julkisuuteen.
– Asia ei häirinnyt ketään ja heillä on managerin sekä seurajohdon tuki. He kuitenkin päättivät, etteivät tule ulos julkisesti, vaikka kumpikaan ei ole häpeissään ja saattavat tulla tulevaisuudessa.
– Kauden aikana he haluavat keskittyä jalkapalloon. Vaikka asian julkaiseminen olisi positiivista, se voisi viedä huomiota pois heidän esityksistään kentällä, lähde kertoi The Sunille.
The Sun kertoi viikonloppuna, että eräs entinen Englannin maajoukkuepelaaja ja Valioliigapelaaja olisi tulossa kaapista ulos. Hänen on määrä kertoa asiasta tekeillä olevassa dokumentissa, joka tulee ulos lähitulevaisuudessa.
Lue myös: Englannin maajoukkue laskeutuu Qatariin sateenkaaritunnuksin
Lue myös: Saksan MM-tähdeltä upea ele – rahoittaa MM-palkkiolla sairaiden lasten leikkauksia

































