
Kansallinen Liiga jatkui lauantaina neljällä ottelulla. HJK otti voiton kärkiottelussa KuPS:sta ja sarjanousija PK-35 Helsingin vahva vire sai jatkoa.
Tappioitta kautensa aloittaneet HJK ja KuPS kohtasivat toisensa Kansallisen liigan kolmannen kierroksen ottelussa ja HJK aiheutti kuopiolaisille kauden ensimmäisen tappion 4-2-voitolla. HJK:n Essi Sainio aloitti maalinteon 13. minuutilla ja viisi minuuttia myöhemmin KuPS:n maalitykki Gentjana Rochi teki tasoitusmaalin. Vielä ennen tauko Sainio osui vielä toistamiseen ja Linda Ruutu veivät HJK:n kahden maalin johtoon. HJK:n neljäs maali oli KuPS:n oma maali ja Rochin osuma pari minuuttia ennen loppua oli laiha lohtu.
Sarjanousija PK-35 Helsinki on aloittanut kautensa vahvasti ja lauantaina se voitti TPS:n selvästi 4-0. Anita Abu sekä Amanda Rantanen onnistuivat molemmat kahdesti.
Åland United jatkaa niin ikään väkevästi murskatessaan JyPK:n selvästi 6-2. Emelie Johansson teki kaksi maalia Åland Unitedille ja muista osumista vastasivat Monica Hagström, Rosa Maria Herreros Ossorio, Ode Fulutudilu ja Signy Aarna.
FC Honka nousi tappioasemasta 2-1-voittoon PK-35 Vantaata vastaan. Oona Sevenis vei vantaalaiset ottelun alussa johtoon, mutta Honka tuli rinnalle ja ohi Milla Punsarin ja Riikka Hannulan maaleilla.
PK-35 Helsinki, Åland United ja HJK jakavat kärkipaikan seitsemällä maalilla. TPS ja JyPK ovat sen sijaan hännillä pisteittä.
Kansallinen Liiga 27.6.
PK-35 Helsinki-TPS 4-0
HJK-KuPS 4-2
FC Honka-PK-35 Vantaa 2-1
JyPK-Åland United 2-6