Jalkapallojätti Bayern München joutui suuren nöyryytyksen kohteeksi Mestarien liigassa tiistaina. Villareal pudotti saksalaiset jatkosta jo puolivälierävaiheessa.
Villareal yllätti jo avausosassa, minkä se voitti 1-0.
Bayernilla ei silti pitänyt olla mitään hätää. Pääsihän se pelaamaan toisen osan kotonaan.
Mutta hätä tuli. Robert Lewandowski tasoitti ensin otteluparin toisen jakson alkupuolella, mutta toista osumaa Bayern ei saanut aikaiseksi.
Ottelupari sai dramaattisen päätöksen 88. minuutilla. Nigerialainen Samuel Chukwueze iski pallon verkkoon ja lähetti Bayernin lauluun. Villareal voitti otteluparin yhteismaalein 2-1. Kyseessä on täysi katastrofi Bayernin kaltaiselle jättiläiselle.
– On suuri pettymys laskea maali niin myöhään, Bayernin toimitusjohtaja Oliver Kahn sanoiAmazon Prime Videolle.
– Olisimme voineet tehdä sitä ennen 2-0. Thomas Müllerillä oli loistava paikka, Kahn harmitteli.
Bayernin iso pomo ei kuitenkaan suostunut heittämään pelaajiaan ”bussin alle”.
– Et todella voi syyttää joukkuetta tästä. He antoivat kaikkensa, Kahn sanoi.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:Sensaatio Mestareiden liigassa – Villarreal pudotti Bayern Münchenin

































