
Huuhkajien maalivahti Jesse Joronen on siirtohuhujen kohteena. Jorosta ollaan viemässä Serie A:ssa pelaavaan Torinoon.
Joronen torjui viime kaudella Venezia FC:n Serie B:n nousukarsintojen ykköseksi joukkueen varmistaessa voiton. Nyt Torino on kiinnostunut suomalaispelaajan palveluksista.
Siirtohuhuille antaa pontta päävalmentaja Paolo Vanoli, joka toimi viime kaudella Venezian päävalmentajana, mutta siirtyi Torinoon. Italialaismedian mukaan luotsi olisi kiinnostunut hankkimaan Jorosen uuteen seuraansa.
Vanoli kaavailisi Jorosesta kilpailijaa Vanja Milinkovic-Savicille. Serbialaisvahti toimi viime kaudella Torinossa ykkösvahtina, mutta esitti ajoittain epävarmoja otteita.
Jorosella on kuitenkin tulevan kauden sopimus Venezian eikä seura välttämättä halua päästää ykkösvahtiaan muualle. Viime kaudella Torino sijoittui Serie A:ssa yhdeksänneksi.
Lue myös: Manchester United -ikoni on poissa – oli legendaarisen joukkueen viimeinen jäsen