Italian suurseura Juventus teki tiistai-iltana todellisen pohjakosketuksen. Joukkue hävisi nolosti Mestareiden liigassa Maccabi Haifalle lukemin 2-0. Tappion myötä päävalmentaja Massimiliano Allegrin asema seurassa kävi yhä kyseenalaisemmaksi.

Shokkitappion jälkeen Allegri ei löytänyt omasta toiminnastaan aihetta kritiikille. Hänen mukaansa ongelma oli joukkueen puutteellisessa intohimossa, eikä hän aio edes harkita eroavansa tehtävistään.

Allegrin kommenttien ohella myös Juventuksen seurajohto lisäsi vettä myllyyn. Monet seuran kannattajat ovat turhautuneita presidentti Andrea Agnelliin, joka tiettävästi halusi Allegrin takaisin seuraan ja on jatkanut valmentajan puolustamista surkeasta alkukaudesta huolimatta.

Kannattajat saivat lohtua Maccabi Haifa ottelun jälkeen. Agnellin serkku, Juventuksen omistavan Fiatin johtoportaaseen lukeutuva Lapo Elkann teki omalla Twitter-tilillään mystisen julkaisun, jonka tulkittiin liittyvän Juventuksen tilanteeseen.

Epätoivoisimmat kannattajat toivoivat, että Elkannin viestiinsä sisällyttämät kolme pistettä olisivat vihdoin merkki siitä, että myös seurajohdossa löytyy Allegriin kyllästyneitä ääniä. Suosiota kerännyt viesti sai osan kannattajista jopa vaatimaan Elkannia Agnellin paikalle seuran presidentiksi.

Juventus on Mestareiden liigan H-lohkon kolmantena. Se on onnistunut keräämään neljästä ottelusta vain kolme pistettä ja jatkopaikka näyttää karkaavan vääjäämättä sen ulottumattomiin.

Lue myös:

Nyt tärähti sensaatioväite! Kylian Mbappe haluaa lähteä tammikuussa PSG:stä

Lue myös:

Häpeällinen esitys, Juventus! Parjattu päävalmentaja sysäsi kaiken syyn pelaajien niskoille

https://twitter.com/lapoelkann_/status/1579914251690385409

LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi)