
FC Lahti matkustaa sunnuntaina Turkuun Suomen Cupin välieräotteluun FC Interiä vastaan. Ottelun voittaja saa Suomen Cupin finaalissa vastaansa HJK:n, joka voitti lauantaisessa välierässä FC Hakan.
FC Lahti selvitti tiensä välieriin, kun FC Honka kaatui Espoossa lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen iski Vahid Hambo Mikko Kuninkaan syötöstä ensimmäisellä minuutilla. Ottelun loput 89 minuuttia olivatkin pitkälti puolustustaistelua. Patrick Rakovsky, Timi Lahti ja Viljami Isotalo ottivat arvokkaita torjuntoja ja katkoja.
Turkuun lahtelaiset lähtevät parantamaan omaa peliään. Kokoonpanosta ovat varmasti sivussa Pyry Lampinen, Tim Martinen ja Matias Niuta. FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli peräänkuuluttaa sunnuntaiksi pelirohkeutta.
– Lahti lähtee Turkuun parantamaan omaa peliään. Honka-ottelu ei ollut nuorelle joukkueelle paras, joten meidän pitää parantaa omaa peliämme. Otimme kuitenkin tahtovoiton ja jokainen pelaaja taisteli. Pelillisesti emme olleet omalla tasolla, emme teknisesti kuin taktisestikaan. Kun saamme pelirohkeuden kuntoon, Inter kaatuu, Zeneli kertoo lahtelaisten sivuilla.
Kotijoukkue FC Inter puolestaan taisteli itsensä välieriin kotonaan hallitsevaa Suomen mestaria Kuopion Palloseuraa vastaan. Interin pelistä tuli varsinainen maalintekokilpailu ja 90 minuutin jälkeen lukemat olivat 4-4. Timo Furuholm iski kaksi osumaa ja Connor Ruane ja Juuso Hämäläinen yhdet mieheen. Kun jatko-ottelukaan ei tuottanut tulosta, haettiin ratkaisua rangaistuspotkukilpailusta, jonka Inter vei nimiinsä.
Inter oli suurissa vaikeuksissa KuPS:n vastahyökkäysten kanssa. Toisaalta se onnistui iskemään neljä erilaista osumaa kuopiolaisten verkkoon. Lahtea vastaan turkulaiset joutuvat kuitenkin lähtemään ilman pelikieltoista syömähammastaan Timo Furuholmia.
FC Inter – FC Lahti 28.6.2020 kello 16.00 Veritas Stadionilla.