Chelseasta Bayer Leverkusenissa lainalla oleva Callum Hudson-Odoi on avautunut ajastaan Chelsean jo potkut saaneen Thomas Tuchelin alaisuudessa. Hudson-Odoin mukaan siirto oli ainoa tie pois.

Hudson-Odoi nousi Chelsean edustusjoukkueeseen muutama vuosi sitten ja näytti olevan matkalla isoon rooliin. Loukkaantumiset jarruttivat kuitenkin läpimurtoa eikä hän sopinut myöskään Tuchelin suunnitelmiin.

Lopulta Hudson-Odoi lähti hakemaan vastuuta Bayer Leverkusenista.

– Ajattelin, että minun on päästä täältä pois. En epäkohteliaalla tavalla siten, ettenkö pitäisi seurasta tai en haluaisi olla siellä. Ei mitään sellaista, mutta minun oli pelattava jalkapalloa jossain uudessa paikassa. Uusi alku. Yrittää parhaani missä olenkin, ja sitten palata Chelseaan lainan jälkeen, Hudson-Odoi kertoi The Athleticin haastattelussa.

Hudson-Odoi on pohjimmiltaan laituri, mutta löysi itsensä wing-backin tontilta Tuchelin papereissa. Hän ei ollut roolista mielissään.

– Ajoittain se oli ihan ok, mutta joskus mietin päässäni, että mitä minä teen ja miksi olen tällä paikalla. Puolustin enemmän kuin hyökkäsin.

– Hänen kanssaan oli joskus hankalaa, mutta on jatkettava eteenpäin ja yritettävä parhaansa, Hudson-Odoi kommentoi.

Lue myös: Mestareiden liiga jatkuu – tässä asetelmat tiistain peleihin

Lue myös: Maailman parhaalta maalivahdilta yllättävät kehut kilpakumppanille – ”Valtava vaikutus tulevaan”

LUE MYÖS: Rakkaus yllätti Nooralotta Nezirin – ”Mullisti mun elämän” (UrheiluAreena.fi)